keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Täällä ollaan!

Se, miten paljon muutoksia nyt on elämässä tapahtunut, on jättänyt sanattomaksi. Sen vuoksi hiljaisuus on venynyt, ehkä jonkinlainen kirjoittajan blokkikin iski päälle. Unelmista on helpompi kirjoittaa kuin niiden toteutumisesta. Ehkä nyt pystyn taas kertomaan jotain. Kuten sen, että täysin uusi koti ja uusi työpaikka ovat aiheuttaneet välillä kummallisen tunteen siitä, että on hypännyt jonkun toisen elämään ja hetkeksi unohtanut sen, mitä siinä omassa elämässä olikaan.


Joka tapauksessa, koirilla on nyt tarha, jossa ne ovat alaistensa työpäivän ajan. Tarhaan meni 40 metriä jykevintä aitaa, mitä markkinoilta löytyi. Aidan saaminen oli todella pitkä prosessi, kun haluamaamme Polarin koiraverkkoa ei meinannut saada mistään, mistä sitä valmistajan mukaan piti saada. Lopulta aitarullat lähetettiin meille suoraan valmistajalta. Koppeja meillä ei vieläkään ole, mutta onneksi paukkupakkasia ei ihan vielä ole odotettavissa. Kermapyllymme ovat siis sisällä yöt, ei puhettakaan, että annettaisiin niiden nukkua ulkona pimeässä.

Kickbiken kanssa on totuteltu elämään. Alkukankeutta on ollut ihan teknisten toimintojen osalta, joskin valmistaja on ollut hyvin myötämielinen auttamaan niissä. Sen lisäksi olen omalla aloittelijan urpoilullani aiheuttanut sen, että kikkari ei todellakaan enää näytä pakasta vedetyltä. Käyttöesine, sanon itselleni, yrittäen olla miettimättä pyörän hintaa.

Mutta kyllä - vetotreeneihin on päästy. Olen ollut harmillisen sitkeässä virusflunssassa elokuun alusta asti, minkä vuoksi canicross on ollut vähäistä ja rajoittunut muutamille "hyville päiville". Kikkaritreenejä on tehty ja yritetään nyt päästä säännöllisesti myös isompaan valjakkoon treenaamaan. Sekä Yoda että Vala ovat osoittaneet vetoinnostusta. Suuntia ja reunassa pysymistä on harjoiteltu, ja se sujuu vaihtelevasti. Kun aloittelija alkaa harrastamaan kahden nuoren uroksen kanssa, siinä on omat haasteensa kaikkien osapuolten vuoksi. Koirat eivät osaa, musher ei osaa, välineisiinkin on oma totuttelemisensa. Mutta teemme parhaamme ja etenemme rauhassa. Yleisin virhe aloittavilla harrastajilla on liian nopea eteneminen treeneissä, kun nuorilla koirilla intoa piisaisi enemmän kuin järkeä. Liian kovaa tempoa on pyritty välttämään. Se voi pahimmillaan aiheuttaa isoja motivaatio-ongelmia.


Vaihtelevan mittaisia lenkkejä, rauhallisella temmolla, vaihteleviin suuntiin, koirat eri puolilla, käännökset eri kohdissa reittiä... Vaikka todella monta asiaa olen suunnittelemalla pystynyt ennakoimaan, monta asiaa on myös pakko oppia kantapään kautta. Kuten se, että myös kahden koiran kanssa kannattaisi käyttää sieppariköyttä, jos ei halua koirien lähtevän vetolenkille ilman kuskia.


Yoda täytti tasan 1 reilu kuukausi sitten. Se tuntui merkittävältä saavutukselta. Valalla on vielä pari kuukautta matkaa samaan pisteeseen. Vala on jo korkeudeltaan kasvanut reippaasti Yodaa isommaksi ja vähän näyttäisi siltä, että kokoero on jäämässä pysyväksi kun Yoda ei ole osoittanut myöhäisen kasvun merkkejä. Aivan lähiaikoina hankitaan nyt sitten pidempiaikaiset valjaat kummallekin, kun suurimmat kasvupyrähdykset ovat oletettavasti takanapäin.


Seuraavana projektina koirien osalta tiedossa on pihan ympäri kulkevan aidan rakentaminen. Pojat saivat olla pihalla vapaana aika ajoin siihen hetkeen asti, kun ne päättivät lähteä omalle retkelle naapuriin. Tiedossa siis työntäyteisiä iltoja - kun eihän tällaisessa vanhassa omakotitalossa muuten tarpeeksi puuhaa olekaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, kommentoi, pohdi, haasta, kysy, turise ja tarinoi. Tai jotain ihan muuta.